Heihei, pitkästä aikaa.

Me ollaan nautittu ihanasta karvanlähdöstä jo kohta kaksi kuukautta, eikä loppua näy???? Jade aloitti juoksut viikko sitten. Niistä nyt ei oikeasti haittaa ole, koska Jaden juoksut on niin huomaamattomat. Sen takia olinkin hyvillä mielin, kun lisäsotkua ei tule.. MUTTA Nemi päätti aloittaa omat juoksunsa eilen, 1,5 kuukautta ennen aikojaan ja voi tätä sotkua!!!. Molempien juoksut on nyt kyllä ihan sekaisin, koska Jaden omat piti olla jo ennen joulua ja Nemillä tosiaan maaliskuun alussa.. Taitaapi olla niin, että molemmilla siirtyvät nyt samaan rytmiin, toivotaan vaan ettei Nemi ala juosta 3 kertaa vuodessa ;)

Tässä tuleepi vähän kuvia taas, oltiin tänään jäällä juoksentelemassa:







Eräänä aamuna herättiin Nemin hurjaan mylvintään, avasin verhot ja terassin kaiteella lepäili tämmöinen:



Ei ihme että Nemi vähän riemastui tuosta mehevästä paistista. laugh Valitettavasti ei saalistettu sitä aamupalaksi.